Sähkömarkkinat ovat murroksessa. Mitä alan uudistuva sääntely edellyttää toimijoilta? Miten uudenlaiset palveluntarjoajat ja liiketoimintamallit muuttavat toimialaa?
Kasvava sähkönkulutus ja uudenlaiset sähköntuotannon tavat edellyttävät muutoksia sähkön sääntelyyn. Kesällä 2024 annettu EU:n sähkömarkkinapaketti tuo suoraan sovellettavaa uutta sääntelyä, ja lisäksi sen pohjalta täsmennetään kansallista lainsäädäntöä. Sähkömarkkinalakiin tehdään myös muutoksia, jotka koskevat muun muassa verkon kehittämisvelvollisuutta, liittymisjohtoja ja verkon operoinnin luvanvaraisuutta. Miten sääntely muuttuu käytännössä sähkömarkkinan eri toimijoiden näkökulmasta?
Ilmastotavoitteisiin tähdätään kannustamalla uusiutuvien energioiden tuotantoa, ja samalla vaihtelevan uusiutuvan tuotannon lisääntyminen muuttaa sähkömarkkinaa volatiilimmaksi. Tämä on lisännyt kiinnostusta pitkän tähtäimen PPA-sopimuksiin. Miltä markkina näyttää nyt PPA-sopimusten kannalta, ja mitkä ovat kompastuskivet eri toimijoiden näkökulmasta?
Sähkömarkkinoiden murros synnyttää innovatiivista liiketoimintaa ja ennen näkemättömiä toimintamalleja. Markkinoilla on entistä enemmän palveluntarjoajia, jotka tarjoavat uudenlaisia palveluita sähkön loppukäyttäjille. Millaista sääntelyä uusiin toimijoihin kohdistuu? Mitä on hyvä tietää itsenäisistä aggregaattoreista, virtuaalisista voimalaitoksista ja kulutusjouston tarjoamisesta markkinoille?
Sähkömarkkinapäivä päivittää tietosi sähkömarkkinalainsäädännön muutoksista, sähkömarkkinoiden ajankohtaisista trendeistä ja monista toimialaa askarruttavista kysymyksistä. Koulutus tarjoaa foorumin myös toimialaa kehittävälle vuorovaikutukselle.
Kenelle?
Koulutuspäivä soveltuu erinomaisesti muun muassa sähköntuottajille, sähkön varasto-operaattoreille, vedyn ja muun uusiutuvan energian tuottajille ja toimialajärjestöille, toimialaa tukeville juristeille ja konsulteille sekä toimialan ja kuntien viranomaisille.
Koulutuksen osallistuja:
- päivittää tietonsa sähkömarkkinoiden uudistuvasta sääntelystä
- oppii, miten EU:n sähkömarkkinapaketin tuoma uusi sääntely ja muut sähkömarkkinalainsäädännön muutokset vaikuttavat eri toimijoihin
- kuulee asiantuntijoilta, miltä markkina näyttää PPA-sopimusten kannalta ja mitkä ovat kompastuskivet eri toimijoiden näkökulmasta
- saa tietoa sähkömarkkinoiden uudenlaisista toimijoista ja näihin kohdistuvista vaatimuksista
- voi esittää monipuoliselle ja asiantuntevalle kouluttajajoukolle kysymyksiä ja pääsee osalliseksi toimialaa kehittävään keskusteluun.
Haluaisitko tilata omalle organisaatiollesi räätälöidyn koulutuksen? Tutustu tilauskoulutuksiimme.
Alennukset & Edut
- Edilexin käyttäjät: -20% koodilla EDILEX20
- Creditan käyttäjät: -20% koodilla CREDITA20
- Julkisen sektorin sekä yleishyödyllisten yhteisöjen edustajat: -15% koodilla JULKINEN
- Juristiliiton jäsen: -20% koodilla JURISTILIITTO
Alennuskoodien alennus lasketaan 1 hlö perushinnasta. Alennuksia ei voi yhdistää muihin alennuksiin.
Varmista paikkasi koulutuksessa ilmoittautumalla viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutuspäivää.
Ryhmäetuhinnan saa, kun samasta organisaatiosta ilmoitetaan monta osallistujaa samalla kertaa.